Data Group Porvoo/Tuusula (SMS Testing Oy) on nyt osa LPOnetiä.
yrityspalvelu@lponet.fi
LPOnet DG logo
Ajankohtaista

Tunnelmia alan tapahtumasta Tampereelta

Kokoonnuimme yhdessä kumppaniverkostomme kanssa Tampereelle vaihtamaan kuulumisia ja kuulemaan ajankohtaisia näkemyksiä alan kehityksestä. Päivien punaisena lankana kulki se, miten data, tekoäly ja tietoturva muotoilevat liiketoimintaa nyt ja tulevaisuudessa.

Esittelytilassa ja ohjelmassa

Esittelytilassa päästyön vaihtoon ja uusien ratkaisujen esittelyyn osallistui useita kumppaneita. Ohjelmassa kuultiin uutuuksista jonotusjärjestelmiin liittyen, kotimaisten pilvipalveluiden kasvavasta kiinnostuksesta kansainvälisen tilanteen seurauksena, sekä visuaalisista ratkaisuista kauppakeskuksiin ja muihin tiloihin. Myös käytettyjen laitteiden kasvava kysyntä ja tarjonta nousivat esiin.

Asiantuntijapuheenvuorot

Puheenvuoroissa muistutettiin, että hyvin järjestetty tieto on pohja kaikelle liiketoiminnan kehittämiselle. Tietoturvan osalta korostettiin, että huijaukset koskettavat kaiken kokoisia yrityksiä toimialasta riippumatta. Esiin nousi myös laadukkaan unen merkitys palautumiselle, sekä tekoälyn murros: erityisesti koodaustyössä tuottavuuden kasvu on jo nyt huomattava. Lisäksi kuultiin eurooppalaisen tietoturvan näkökulmista muuttuvassa maailmantilanteessa.

Muutakin ohjelmaa

Ohjelmaan kuului myös vierailu paikallisessa yrityksessä, jossa päästyötiin tutustumaan, mitä suurten tapahtumien ja musiikkituotannon tekniikka vaatii käytännössä. Iltatilaisuudessa nähtiin viihdettä ja kilpailtiin tietovisassa.

Kiitos kaikille mukana olleille, on hienoa olla osa tätä verkostoa. Nähdään jälleen seuraavassa tapaamisessa!

Haluatko jutella ajankohtaisista aiheista kanssamme? Ota yhteyttä.