Porvoon keskustan ensimmäiset taloyhtiöt saavat käyttöönsä LPOnetin valokuitupalvelut jo heinäkuussa

Porvoon keskustan ensimmäiset taloyhtiöt saavat käyttöönsä LPOnetin valokuitupalvelut jo heinäkuussa
Porvoon keskustan ensimmäiset taloyhtiöt saavat käyttöönsä LPOnetin valokuitupalvelut jo heinäkuussa

Loppuvuodesta 2023 aloitettu LPOnetin valokuituhanke edistyy suunnitellusti Porvoon Aleksanterinkadun eteläisellä puolella. Valokuituratkaisua on tarjottu taloyhtiökohteisiin ja myös lähelle oleviin omakotitaloihin. Kiinnostus paikallisen valokuituoperaattorin tarjoamiin palveluihin on ollut suurta, ja olemme kevään aikana tehneet useita rakentamispäätöksiä alueelle.

Kaivutyöt etenevät parhaillaan keskustan alueella nopeasti – LPOnet kaivaa katuja yhteistyössä Porvoon Sähköverkon kanssa. Suuri osa tilauksen tehneistä kohteista kytketään verkkoon elokuun loppuun mennessä ja loput hiukan myöhemmin.

Ensimmäinen taloyhtiö, joka kytketään LPOnetin verkkoon jo lähipäivinä, on Asunto Oy Porvoon Kaivokatu 9.


”Kun taloyhtiömme sähkökaapeloinnit uusittiin vuodenvaihteessa, vedimme samassa yhteydessä myös valokuitukaapelit tulevaisuutta ajatellen. Kun LPOnet otti yhteyttä ja tarjosi ratkaisua, jossa pystyimme hyödyntämään valmista kuitusisäverkkoa, oli päätös liittyä lopulta helppo. Plussaa oli vielä se, että toimittaja on paikallinen, sillä pyrimme taloyhtiömme kaikissa hankinnoissa suosimaan paikallisia toimijoita”, toteaa taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jan Salvén.
 

”Helppous ja tavoitettavuus ovat asiakkaille yhä tärkeämpiä asioita, kun tarjonta kasvaa ja kilpailu kiristyy. Kun sekä kuituyhteys että netti- ja kaapeli-tv-palvelut tulevat yhdeltä ja samalta toimijalta, helpottaa tämä asiakkaan asiointia myös yhteyden kytkemisen jälkeen”, toteaa taloyhtiöratkaisuista vastaava myyntipäällikkö Stefan Sjöholm.



Kuvassa As Oy Porvoon Kaivokatu 9:n taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jan Salmén (vasemmalla) sekä Stefan Sjöholm, LPOnetin taloyhtiöratkaisuista vastaava myyntipäällikkö.

Jaa sivu: